Pyöräretkellä: Helsinki - Porvoo - Helsinki

Voi pojat mitkä hellekelit! Pyörälenkki Porvooseen on ollut pitkään suunnitelmissa, ja taannoisena lauantaina oli vihdoin aika toteuttaa tuo suunnitelma. +30 asteen helteetkään eivät haitanneet, kun polkiessa kävi pieni tuulenvire koko ajan. 


Soittaisipa se Niko, kun on kerta luvannut.

Parasta jäätelöpaikkaa kysyttäessä saimme 70 vuotta Vanhan Porvoon puutaloissa asuneelta vanhalta herralta suosituksen Vanhan Porvoon jäätelötehtaasta, joten sen jäätelöjä oli käytävä maistamassa. Porvoon Tuomiokirkon kupeesta löytyi jäätelötehtaan myymälä, ja hasselpähkinäjäätelö oli toden totta t o d e l l a maukasta! Vanhan Porvoon jäätelötehtaan kioskeja löytyy muualtakin - tuli huomattua seuraavana päivänä, kun Senaatintorilla oli kyseisen yrityksen jäätelökioski, josta sai maistekuhintaan eri makuja. Niin herkullista!


Matkalla Uutta Porvoonväylää pitkin puolet matkasta oli suhteellisen hyvät pyörätiet, mutta paikoin joutui ajella tien sivussa pientareella. Suurimmaksi osin ohittavat autoilijat väistivät pyöräilijöitä hyvin, mutta jotkut ohittavat turhan läheltä ja sattuipa yksi läheltä piti -tilannekin, kun vastaantulevien kaistalta auto lähti ohittamaan ja kurvasi melko läheltä kovavauhtisessa ohituksessaan. Liikennettä ei kuitenkaan ollut liiaksi asti, joten hyvin pientareella kelpasi polkea.


Matkaa reissulle tuli kaikkinensa reilu 90 kilometriä, ja melkein teki mieli vielä illalla käydä polkemassa pieni lenkki, jotta pyöreät 100 kilometriä tulisivat täyteen.
Vaan ei sittenkään - jääköön se seuraavaan kertaan.

-Kia

Kommentit